
Mikä Intro?
Yhdistyksen kantavat ajatukset nousevat siitä ymmärryksestä, että omat voimavarat eivät aina riitä. Tahdomme osaltamme kasvattaa näitä voimavaroja sekä nuorten osallisuutta yhteiskunnassa.
Toiminta ilman arvoja on sanahelinää. Meitä ohjaavat kaikessa tekemisessämme tasa-arvo, ihmisyyden kunnioitus sekä usko jokaisen ihmisen omaan muutosvoimaan ja toimintakyvyn kehittymiseen. Toivottavasti voimme olla intro eli johdanto muutokselle elämässäsi. Lähde mukaan!

Mitä Introssa tapahtuu?
Intron toimintaa rahoitetaan Tampereen kaupungin nuorisotakuuavustuksen sekä Minela säätiön tuella. Kaikki Intro ry:n toiminta on osallistujille maksutonta. Vuonna 2021 alkanutta yksilö- ja ryhmävalmennustoimintaa jatketaan Mieli mintissä -hankkeen puitteissa.
Hankkeen toiminnan kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset, joilla on erityisiä haasteita löytää elämässä eteenpäin vieviä mielekkäitä polkuja - ovatpa syyt mitä tahansa. Teemme tiivistä yhteistyötä mm. Ohjaamon kanssa, joka on erikoistunut auttamaan nuoria esimerkiksi opiskeluun, työllistymiseen, asumiseen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Kevätkausi 2023
-
Filosofointirinki
Lisätietoja sekä ilmoittautumisohje löytyy kunkin toiminnon esittelyn yhteydestä. Täytämme valmennusryhmät ilmoittautumisjärjestyksessä.
Introlaiset esittäytyvät
Hannele Ala-Keskinen
Minua inspiroi taiteen ja luonnon hyvinvointivaikutukset sekä filosofinen ihmettely. Viihdyn niiden äärellä niin vapaa-ajalla kuin työssäni. Valmentajana haluan tutustua jokaisen asiakkaani yksilölliseen maailmaan ja tukea kuuntelemaan omaan itseään.
Olen lempeä, mutta napakka kanssakulkija, joka tykkää ihmetellä ja kysyä, tarkastella asioita monesta näkökulmasta. Minulle on sydämen asia, että saan tukea asiakkaitani pohtimaan heidän omia ajatuksiaan, arvojaan sekä elämänsä tarkoitusta, jolloin samalla vahvistuu itsetuntemus ja minuus. Valmennukseni toimintaympäristöksi sopii niin etäyhteys, sisätilat kuin luontokin.
Koulutukseltani olen Filosofian maisteri, aikuiskouluttaja, taidekasvattaja, neuropsykiatrinen valmentaja ja ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti.

Hannele on:
sähköposti: introhannele@gmail.com
-
filosofian maisteri
-
taidekasvattaja
-
ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti
-
neuropsykiatrinen valmentaja
-
ammatillinen opettaja
-
kehitysvammaisten hoitaja

Hanna Untala
Olen paremmin pärjäämiseen ja voimiseen, sekä osaamisen että oppimisen lisäämiseen mielenkiinnolla ja uteliaisuudella suhtautuva kuulija, kysyjä, kanssapohtija ja rinnallakulkija. Missioni on pitää huolta siitä, ettei kukaan jää pallokentän laidalle. Olen myös se, joka rohkaisee pesästä omille siivilleen lähdössä olevia; muista levittää siipesi ja tehdä niillä sitä, mitä osaat!
Hanna on:
-
musiikkitaustainen kasvatustieteiden maisteri
-
erityisopettaja
-
neuropsykiatrinen valmentaja
-
NUOTTI-valmentaja
-
stressinhallintavalmentaja
-
Mind Coach
sähköposti: introhanna@gmail.com